| |
| |
 |
|
| |
| |
Fauna
|
| |
|
| |
Mikä määrää, mitä metsässä kasvaa?
Metsäpalosta satavuotiset jäljet, ja seinäsammal ei kumarra puun valtaa.
| |
Ekologisten kenttien teorian mukaan kasvit muodostavat ympärilleen kokonsa ja muiden ominaisuuksien mukaan vaihtelevia resurssi- ja ympäristötekijäkenttiä (esimerkiksi valo, kosteus, ravinteet ja kilpailu).
Mäntymetsän pintakasvillisuuden ja humuskerroksen tilavaihteluun vaikuttaa merkittävimmin puusto. Tilavaihtelulla tarkoitetaan karikkeen hajoamista ja pintakasvillisuuden sijoittumista. Tärkeimpiä tekijöitä olivat metsän aukkoisuus sekä puuston koko.
Humusta kertyi aukkoihin vähemmän kuin puiden juurelle. Hajotusprosessia kuvasi parhaiten orgaanisen aineen typpipitoisuus (ominaistyppipitoisuus). Typpeä on vanhassa, pitkälle hajonneessa aineksessa enemmän kuin maatumisen alkuvaiheessa. Metsän palohistoria vaikutti humuksen paksuuteen vielä sadan vuoden kuluttua palosta.
Aluskasvillisuuden lajeista vain seinäsammalen peittävyys ei reagoinut puiden vaikutuskenttään ja seinäsammal oli yhtä yleinen kaikkialla. Kangaskynsisammal oli runsain puiden latvuksien ulkolaidan alla. Kanerva sekä poron- ja torvijäkälät olivat runsaimpia aukoissa. Mustikka ja puolukka sekä monet sammalet menestyivät kauempana rungosta, mutta kuitenkin puiden latvusten alla. Myös männyn taimia syntyi puiden alle runsaimmin, mutta taimet kasvoivat kuitenkin parhaiten aukoissa.
Ekologisten kenttien teorian sovelluksilla voidaan tutkia esimerkiksi erilaisten metsänkäsittelyjen vaikutuksia pintakasvillisuuteen, muiden lajien monimuotoisuuteen tai monikäyttömahdollisuuksien (muun muassa marjat ja sienet) lisäämiseen. Männikön maaperän ja kasvillisuuden tilavaihtelun tutkiminen auttaa ymmärtämään mekanismeja, jotka määrittävät metsikön monimuotoisuuden ja sen jakautumisen metsikössä.
Mäntymetsä palaa herkimmin, kuusikko pitää pintansa
Metsän ennallistamispoltto lisää uhanalaista kovakuoriaislajistoa jo samana vuonna
|
|
| Fauna 23.10.2007 13:30 Lähde Spatial patterns and interactions of vegetation and forest floor in Scots pine stand. Timo J. Hokkanen. Joensuun yliopisto. |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|
| |
|
|