|
Pohjois-Suomessa kasvaneiden mustikanversojen, katajanversojen ja koivunlehtien sisältämien yhdisteiden pitoisuudet ja osittain myös teho ovat suuremmat kuin Etelä-Suomessa kasvaneiden. Pitoisuuserot ovat jopa kolminkertaisia. Tutkittavat yhdisteet olivat pensaskatajan vuosikasvaimen terpeeni- ja fenoliyhdisteet, mustikanverson fenoliyhdisteet ja hieskoivun lehtien flavonoidiyhdisteet. Yhdisteitä hyödynnetään muun muassa lääke-, kosmetiikka- ja elintarviketeollisuudessa. Tutkimuksen tulokset antavat lisäarvoa pohjoisesta kerättävälle raaka-aineelle ja tuovat sille myös kilpailuetua, sillä Lapissa kasvavat raaka-aineet joutuvat kilpailemaan matalan kustannustason maista kerätyn raaka-aineen kanssa.
|